Ajankohtaista

Asiakaskokemuksia
Adeona

Laattapiste-Pukkila Oy

Laattapiste-Pukkila Oy panostaa masterdata-periaatteella tuotetietoon. Adeonan ja Laattapiste-Pukkilan tiet kohtasivat ensimmäisen kerran vuonna 2016. Tuolloin yhteistyöhön ei kuitenkaan lähdetty, koska silloinen Adeona PIM ei täyttänyt Laattapisteen kaikkia vaatimuksia. Kuusi vuotta myöhemmin tilanne oli toinen.

hand scanning qr code
Blogit
Adeona

Digitaalinen tuotepassi kiertotalouden edistäjänä

EU:n digitaalisen tuotepassin avulla halutaan saada kuluttajat mukaan vihreään siirtymään ja edistää kiertotaloutta kannustamalla tavaroiden korjaamiseen ja käytettyjen tavaroiden ostamiseen. Tuotetiedonhallinnalle digitaalinen tuotepassi asettaa monenlaisia uusia vaatimuksia, kuten hiilijalanjälkien laskentaan liittyvien tietojen ylläpito.

Blogit
Kim Korhonen

PIM-järjestelmä tuotetiedon masterina

Liiketoimintamaailma on muuttumassa nopeammin kuin koskaan ennen, ja yksi keskeinen kehityssuunta on siirtyminen kohti älykkäämpiä ja tehokkaampia tietojärjestelmiä. Erityisesti tuotetiedon hallinnassa tapahtuvat muutokset ovat saaneet yritykset havahtumaan uusien mahdollisuuksien äärelle.