Myyjä graafikkona – kun kaikkia harmittaa

Monesti myyjät käyttävät suuren osan työajastaan erilaisten tarjousliitteiden ja muiden myynnissä käytettävien tuotelähtöisten aineistojen tekemiseen. Esimerkiksi myyjät saattavat itse tehdä tai koostaa hinnastoja, tuotekortteja tai asiakaskohtaisia luetteloita tarjouksen liitteeksi, koska markkinointiosasto ei ehdi tai osaa auttaa. Myyjää harmittaa, koska homma on työlästä ja tylsää copy-pastetusta, johon ei oikeastaan olisi aikaa, osaamista tai oikeita työkaluja.

Toisaalta markkinointiosastolle saattaa tulla myyjiltä pyyntöjä saada milloin milläkin tavalla personoituja hinnastoja ja luetteloita – joiden pitäisi olla valmiina mielellään samana tai viimeistään seuraavana päivänä, jotta tarjous saadaan asiakkaalle ennen deadlinea. Tai sitten pyydetään tuunaamaan niitä copy/pastettamalla itse tehtyjä tarjousliitteitä, joista tuli oikeastaan aika rumia. Markkinointiväkeä harmittaa lyhyellä varoitusajalla tullut ylimääräinen työ, työläs ja tylsä copy-pastetus ja myös se, että myyjät eivät välitä omissa tekeleissään tippaakaan tarkkaan mietitystä brändi-ilmeestä.

Jos kaikkia vaan harmittaa, ja tuotoksena on pahimmillaan rumia ja sisällöltään puutteellisia tarjousliitteitä, joihin menee tolkuttomasti työaikaa, onko mitään järkeä, että myyjät edelleen tekevät graafikon hommia?

Kaikki aika, jonka myyjä käyttää johonkin muuhun kuin myymiseen, näkyy saman tien viivan alla. Ja silloinkos vasta kaikkia harmittaa.

Onneksi tähän on ratkaisu. Sales Toolilla saa tehtyä automaattisesti taitettuja hyvännäköisiä tuotejulkaisuja, joihin myyjä kirjoittaa saatetekstin ja halutessaan personoi hiukan – Sales Tool hoitaa loput. Lopputuloksena on valmis, brändin mukainen tarjousliite, johon myös markkinointiosasto on tyytyväinen. Ja kaikilla on kivempaa.

Asiakaspalautteen perustella Sales Tool on vähentänyt harmitusta useissa asiakasyrityksissämme – esimerkiksi IKH:n jälleenmyyjiltä tuli tällaisia terveisiä:

Kehut ja kiitokset teille markkinointiosastolle tuosta Sales Tool työkalusta! Toimii aivan mahtavasti, ja myymälässä näyttää hyvältä kun kaikki hintalaput on samannäköisiä. Säästää meillä ihan uskomattoman paljon aikaa!

Katso alla olevassa videossa miten IKH:n hintalaput syntyvät Sales Toolilla.

Voit tutustua muihin asiakasesimerkkeihin täällä.