Artikkelit

Adeona PIM kokemuksia dog

Adeona PIM kokemuksia ensimmäisen vuoden jälkeen

30.10.2019 toimistollamme juhlittiin uuden sukupolven Adeona PIM tuotetiedonhallinnan 1-vuotissyntymäpäivää. Juhlaan osallistui joukko Adeona PIM -tuotetiedonhallintaa liiketoiminnassaan hyödyntäviä yrityksiä jakamaan Adeona PIM kokemuksia, oppimaan uutta ja tietenkin myös juhlimaan hyvässä seurassa.

Tilaisuus alkoi neljällä mielenkiintoisella esityksellä. Canterin teknologiajohtaja Janne Costiander kertoi Adeona PIM -kuulumisia. Ensimmäisen vuoden aikana uusi Adeona PIM on ehtinyt saada laajan ja monipuolisen käyttäjäkunnan. Tuotetta on kehitetty aktiivisesti yhdessä asiakkaittemme kanssa Adeona-yhteisössä ja päivitysprosessi on toiminut sujuvasti. Päivitykset ovat olleet kaikkien asiakkaitten käytössä muutamien päivien sisällä julkaisusta.  Liittymiä on ehditty tehdä jo kymmeniin eri järjestelmiin.

Adeona PIM kokemuksia

Jannen lisäksi tilaisuudessa esiintyi kaksi asiakastamme, jotka kertoivat ensimmäisen vuoden kokemuksistaan uuden Adeona PIM tuotetiedonhallinnan parissa. Leipurin Oyj:n laadusta, tietohallinnosta sekä logistiikasta vastaava Mikko Tervonen kertoi syntymäpäiväyleisölle kokemuksistaan tuotetietojen hallinnasta uuden sukupolven Adeona PIMillä. Kun tietoja julkaistaan kahdeksaan maahan yhtä monella eri kielellä ja lukuisiin kanaviin verkkokaupoista, raaka-ainespekseihin, tilauskirjoihin ja markkinointimateriaaleihin, on helppokäyttöinen ja joustava tuotetiedonhallinnan ohjelmisto tarpeen. ”Seuraamme mm. ainesosaluetteloita. Jos tiedämme, että  regulaatio on muuttunut vaikka unikonsiementen morfiinirajojen suhteen, pitää meidän tietää ja löytää tuotteet, joissa on unikonsiemeniä helposti. Sen takia tämmöinen toimiva tietokanta on todella tärkeä”, Tervonen toteaa.

Ville Ahola Suomalaisesta Kirjakaupasta kertoi Canterin ja Suomalaisen Kirjakaupan yhteisestä taipaleesta. Ahola löysi Canterin Googlesta ja hän uskoo, että sama pätee enenevissä määrin kaikkeen muuhunkin ostamiseen. Parhaiten kilpailussa pärjäävät ne, joiden tuotteet nousevat ylimmäksi hakutuloksissa ja siihen vaikuttaa ennen kaikkea se, miten laajasti ja osuvasti tuotteista kerrotaan. Kun tuotteita on paljon, vaatii tuotetietojen rikastaminen onnistuakseen toimivat työkalut. Ville kuitenkin muistutti, että maailman paraskaan PIM ei kuitenkaan ratkaise kaikkea, vaan tuotetiedonhallinnan kumppanin asenne. ” Jos minulla on lähestulkoon maailman paras PIM ja toimittajan asenne on kohdallaan, niin silloin sieltä tulee jotain suurta”, hän totesi.

Päivi Karesjoki Digia Analyticsistä päätti illan virallisen ohjelman esityksellään tekoälyn hyödyntämisestä myynnissä. Hän totesi, että yritysten on aika ottaa tuotteen myynnin johtamisen rinnalle dynaamisten asiakaspolkujen johtaminen. Moni yritys kuitenkin saattaa kokea, että tämä on helpommin sanottu, kun tehty. Edelleen on tärkeää miettiä asiakaspersoonia ja näiden ostopolkuja, mikä useimmille yrityksille on jo tuttua. Analytiikan avulla voidaan lisäksi tunnistaa ennakoivasti asiakkaan tavoitteet, aktiviteetit ja kohtaamispisteet, mikä mahdollistaa älykkäiden ja oppivien asiakaspolkujen hyödyntämisen asiakaskokemuksen kehittämiseksi.

Kettle Beast keikka Canter

Virallisen ohjelman jälkeen ilta huipentui tuttuun tapaan kuulumisten vaihtoon, demoihin, herkutteluun ja Canterin oman bändin Kettle Beastin keikkaan. Kuten Adeonaakin, yleisö kehui myös Kettle Beastiä – paranee aina vaan, kuin hyvä viini vuosi vuodelta.

RTV PIM

Uusia Adeona PIM asiakkaita

Uusia Adeona PIM käyttäjiä vuonna 2018

Vuosi 2018 oli meille Canterilla hyvä vuosi. Saimme uuden sukupolven Adeona PIM tuotetiedonhallinnan valmiiksi ja aloitimme yhteistyön uusien, hienojen asiakkaiden kanssa. Tänä vuonna olemme luomassa parempia tuotekokemuksia aiempien asiakkaidemme lisäksi myös näiden yritysten kanssa.

Toivotamme kaikki uudet asiakkaamme lämpimästi tervetulleiksi Adeona PIM tuotetiedonhallinnan yhteisöön!

RTV on suomalainen tapettien, laattojen ja lattianpäällysteiden myyjä ja maahantuoja. Omia myymälöitä on yli 30. Palvelu, osaaminen ja valikoima ovat aina olleet RTV toiminnan taustalla olevia arvoja, joita kunnioittaen liiketoimintaa on kehitetty.

RTV on ottanut käyttöön Adeona PIM -tuotetiedonhallinnan ja Canterin toimittaman InDesign -julkaisuautomaation. Tuotetiedonhallinnan prosessin kehittäminen on tärkeä osa RTV:n monikanavaista asiakaspalvelua. On tärkeää, että kaikista asiakaspalvelukanavista löytyvät kattavat ja ajantasaiset tuotetiedot. InDesign -julkaisuautomaatio tehostaa puolestaan RTV:n tuotekuvastoprosessia.

Meltex on kotimainen putki- ja kaivovalmistaja sekä rakennustarvikkeiden maahantuoja. Meltex tarjoaa monipuolisen tuotevalikoiman, rakennustarvikealan erikoisosaamisen sekä nopeat toimitukset kaikkialle Suomeen. Toimintaan liittyy valtava määrä tuotetietoa sekä erilaisia materiaaleja ja kanavia, joihin tuotetietoja julkaistaan.

Meltex lähti ennakkoluulottomasti uuden sukupolven Adeona PIM -ohjelmiston pilottiasiakkaaksi. Myynnin ja markkinoinnin materiaaleja Meltex tuottaa Adeona Sales Tool -julkaisuautomaatiolla. Lue lisää Meltexin tuotetiedonhallinnan määrittelystä asiakasvastaava Katri Koskentalon blogista.

RCK tarjoaa yhdestä osoitteesta toimistoihin kaikki tarpeelliset välineet. Perinteisten toimistotarvikkeiden lisäksi valikoimaan kuuluvat siivous- ja hygieniatuotteet, ensiapu- ja turvallisuustuotteet, kahvit ja paljon muuta.

RCK:lla toteutettiin vuonna 2018 suuri tietojärjestelmäuudistus, jossa Adeona PIM -järjestelmällä hallinnoitava tuotetiedonhallinta tuotiin keskiöön. Tämä mahdollistaa nopean reagoinnin tuotemuutoksiin ja erinomaisen asiakaspalvelun kanavasta riippumatta. RCK:lla asiakaskokemuksen lisäksi myös omien työntekijöiden hyvä työntekijäkokemus on arvostettu korkealle. Hyvillä työkaluilla RCK pystyy varmistamaan, että tuotetietojen parissa työskentely on sujuvaa ja mukavaa.

Tele-Tukku on yksi vanhimmista ja tunnetuimmista elektronisia komponentteja ja tarvikkeita maahantuovista tukkuliikkeistä Suomessa.

Tele-Tukku valitsi Adeona PIM -tuotetiedonhallinnan mittavan 12 000 varastonimikkeensä tuotetietojen hallintaan. Tuotteista esitetään kattavasti tietoja niin verkkokaupassa kuin tuotekatalogissakin.

Suomalainen Kirjakauppa on Suomen suurin alansa toimija, joka palvelee asiakkaitaan 65 myymälässä sekä Suomalainen.com -verkkokaupassa, josta löytyy yli 100 000 kotimaista ja miljoonia ulkomaisia kirjoja. Kirjojen lisäksi Suomalaisen kirjakaupan valikoimaan kuuluu toimistotarvikkeita, kalentereita ja askartelutuotteita.

Nyt tuota valtavaa nimikemäärää ollaan viemässä Adeona PIM tuotetiedonhallintaan, jossa sitä rikastetaan kuvilla, videoilla, arvosteluilla ja muilla tuotetiedoilla ja josta sitä julkaistaan niin verkkokauppaan, kuin muihinkin myynnin ja markkinoinnin kanaviin.

Vuoden 2016 kahdeksan kärki

Yksi vuosi takana ja jälleen uusi käynnissä. Pari viikkoa tätä vuotta viettäneenä voikin todeta, että myös seuraavat noin 350 päivää tulevat menemään varsin nopeasti, mikäli edellisten vuosien vauhtiin on uskominen. Jotta muistaisimme tässä uuden vuoden ”tänä vuonna tehdään kaikki paremmin” -hypessämme sen, että olemme tehneet ja kokeneet hienoja asioita myös ennen tätä vuotta, koostimme vuoden 2016 topit listaksi. Mitä sinun huippuhetkiisi sisältyy?

1.Uudet toimitilat

Spektri on ihana! Meillä on Martelan kalusteet, Jennin suunnittelema sisustus ja teipit, brändivärinen seinä ja äänieristetyt lasit. Lisäksi meillä on uuni, ja vuoden jälkimmäisellä puoliskolla söimme croissantteja enemmän kuin tähänastisen elämämme aikana yhteensä. Oleellisinta on kuitenkin ihmiset jotka näissä tiloissa ovat – tervetuloa tutustumaan ja  tupatarkastukselle!

toimisto_canter

Tervetuloa vierailulle!

2. Uudet (työ)kaverit

Vuonna  2016 jengiimme (ja bändiimme) on hypännyt mukaan Abel, Turo, Mary, Ivar ja Outi. Mahtavaa että olette mukana!

3.Seikkailupuisto Huippu

Päivä seikkailupuisto Huipussa oli kokemus niin korkeanpaikankammoisille kuin korkeita paikkoja rakastavillekin. Viimeistään Tarzan-hypyt karsivat jyvät akanoista. Lämmin suositus Huipulle, jos haluat tehdä jotain ihan muuta kuin normaalina työpäivänä.

Huipulla

Huippua!

4.Kettle Beast

Viime vuoden viimeisellä kvartaalilla oli aika kääntää puheet ja lupaukset teoiksi. Pikkujouluissamme 28.10. ensimmäisen keikkansa soitti canterilaisista koottu bändi, Kettle Beast. Edes pieni sähköonnettomuus ei vienyt keikkailun mahdollisuutta, ja bändi rokkasi, yleisö tanssi itsensä hikeen ja kaikki nauttivat. Ensimmäinen keikka ei suinkaan ollut viimeinen, vaan heti puolitoista kuukautta myöhemmin estradi vallattiin jälleen toimistomme tupareissa. Kolmaskin keikka on jo buukattu..

Kettle Beast keikka Canter

5.Tuparit

Joulukuun puolessa välissä vietimme tupareita – vain kolme päivää sen jälkeen kun viimeiset teippaukset saatiin paikalleen. Tupa täyttyi asiakkaista ja kumppaneista, hyvästä ruoasta ja juomasta! Me viihdyimme ja saamamme palautteen perusteella myös vieraat viihtyivät. Kettle Beast oli parempi kuin koskaan.

6.Popcorn-kone

Ajatus siitä että olisimme uniikkeja ja kekseliäitä viedessämme popcornikoneen rekrymessuille, karisi viimeistään siinä vaiheessa kun astuimme messuhalliin sisälle 30 muun popcornikoneen sekaan. Vaan eipä mitään! Kone on hurmannut ja hurrannut aktiivisesti ostohetkestä alkaen keittiössämme, ja kokemuksella voimme kertoa, että monet eteentulleet haasteet ovat huomattavasti helpompia ratkaista, kun popparikippo on vieressä.

7.Uudet asiakkaat

Olemme saaneet aloittaa viime vuonna projekteja Fredman Groupin, Leipuriliiton, Helvarin ja Orient Occidentin kanssa. On ollut hienoa tutustua teihin ja tehdä töitä kanssanne liiketoiminnan ja paremman tuotetiedonhallinnan kehittämiseksi. Teidän tarpeenne ja vaatimuksenne mahdollistavat myös meidän kehittymisemme.

8.Vanhat asiakkaat

”Meillä on vain kivoja asiakkaita”. Tämä lause toistuu säännöllisesti toimistollamme, ja se muistuttaa meitä siitä, miten jokaisen yrityksen ja tittelin takaa löytyy aina ihminen. Meidän kohdallemme on osunut joukko huipputyyppejä, joiden kanssa on ilo viedä kehitysprojektit maaliin ja rakentaa uutta, entistä palvelevampaa kokonaisuutta. Kiitos että saamme tehdä tätä työtä juuri teidän kanssanne!

Menestyksekästä vuotta 2017!