Kotimainen perheyritys Laattapiste on Suomen johtava kylpyhuoneisiin erikoistunut liikeketju, jolla on vuosien kokemus sekä asunto- että projektirakentamisesta. Laattapisteeltä rakentajat saavat apua urakkansa kaikkiin vaiheisiin: hankesuunnitteluun, toteutussuunnitteluun ja toteutukseen.
Laattapiste alkoi käyttää Adeona PIM -ohjelmistoa tuotetiedonhallintaan lokakuussa 2022 tullessaan Canterin asiakkaaksi. Siirtymä uuteen järjestelmään kävi varsin ketterästi, sillä yrityksellä oli aiempaa kokemusta kansainvälisen tarjoajan PIM-ohjelmistosta ja erittäin hyvä ymmärrys, mitä toiminnallisuuksia uudelta järjestelmältä halutaan.
Käyttöönottoprojekti Canterin kanssa sujui hyvin; käytimme aiemmin kansainvälisen toimijan ratkaisua ja meillä oli osaamista aiheesta jo valmiina. Kotimaisena perheyrityksenä halusimme kuitenkin käyttöömme suomalaisen, joustavan PIM-ohjelmiston, jonka käytettävyys teki meihin vaikutuksen. Nyt odotamme innokkaasti pääsevämme hyödyntämään Adeona PIM -ohjelmistoa toiminnassamme, kertoo Sanna Korpivaara, Operations Manager Laattapisteeltä.
Canter Oy on suomalainen Adeona PIM tuotetiedonhallinta– ja Adeona Sales Tool julkaisuautomaatio-ohjelmistoja kehittävä yritys. Pilvipalveluina toimitettavat tuotteemme perustuvat moderneihin teknologioihin. Toimittamiemme ratkaisujen avulla asiakkaamme kasvattavat tuotetietoihin liittyvän pääomansa arvoa, tehostavat toimintaansa ja menestyvät monikanavaisessa kaupassa.
https://www.canter.fi/wp-content/uploads/2022/11/Laattapiste-verkkokauppa-web.png300300Canterhttps://www.canter.fi/wp-content/uploads/2019/09/canter-logo.pngCanter2022-11-15 09:50:062023-01-16 10:31:39Laattapiste siirtyy käyttämään Adeona PIM -ohjelmistoa
Yhtenäinen tuotetieto on ratkaisevan tärkeää sujuvan ja yhdenmukaisen vuorovaikutuksen tarjoamiseksi kaikissa myynnin ja markkinoinnin kanavissa. Huonosti hallittu tuotetieto heikentää merkittävästi tuotteita myyvien yritysten kilpailukykyä niin B2B kuin B2C-puolella.
GS1 tutki Yhdysvalloissa kahdentoista johtavan yrityksen dataa ja totesi, että 50% analysoidusta datasta sisälsi virheitä. Tämä tutkimustulos kertoo karua kieltään haasteesta, jonka parissa suurin osa yrityksistä tällä hetkellä painii. Huonolaatuinen data johtaa huonoon asiakaskokemukseen ja sillä on suora vaikutus myyntiin.
Monille yritysjohtajille tuotetiedonhallinta on vaikea kokonaisuus ja tuotetietojen hallinta voi tuntua ylivoimaiselta, ja niiden hallitseminen voi tuntua suorastaan mahdottomalta tehtävältä. Olemme havaineet, että suurin osa myös suomalaisista yrityksistä sanoo, etteivät he ole varmoja tuotetiedoistaan. Tähän on varmasti useampia syitä.
Monissa yrityksissä joudutaan käsittelemään lukuisia eri lähteistä tulevia, eri tyyppisiä ja eri formaateissa olevia tuotetietoja. Näitä puolestaan jaellaan maantieteellisesti eri markkinoille, käännetään eri kielille ja käsitellään eri puolilla yritystä eri ihmisten toimesta. Lopputuloksena on hyvinkin sekavasti esitettyä tuotetietoa eri kanavissa.
Se miten tiedot näkyvät eri myyntikanavissa vaikuttaa suoraan asiakaskokemukseen. Samaa tuotetta koskeva viestintä eri kanavissa saattaa olla selkeästi toisistaan poikkeavaa kanavien välillä, eikä yhtenäistä tuotekokemusta synny. Ilman keskitettyä tuotetiedonhallintaa verkkosivuilla saatetaan puhua tunikasta, myymälässä mekosta ja suoramainonnassa juhla-asusta.
Juuri tämän haasteen ratkaisemiseksi markkinoille on tullut keskitettyyn tuotetiedohallintaan kehitettyjä PIM -järjestelmiä. PIM-järjestelmällä yritykset kokoavat eri lähteistä tulevan ja eri muodoissa olevan tuotetiedon ja yhtenäistävät sen jaeltavaksi eteenpäin kanava- ja asiakastarvekohtaisesti.
PIM-järjestelmällä yritykset voivat luottavaisin mielin hallita tuotetietonsa laatua kaikissa myyntikanavissa verkkokaupasta myymälään, hinnastoon tai hakukonemarkkinointiin. PIM-järjestelmän avulla yritykset tarjoavat yhtenäisen ja luotettavan tuotekokemuksen kaikkialla, mistä tuotteista viestivät.
Kolme askelta laadukkaaseen, asiakastarvetta palvelevaan tuoteviestintään:
Tunnista hyvin hallitun, laadukkaan ja monipuolisen tuotetiedon rooli asiakaskokemuksesi hallinnassa. Kun digitaalistrategiassa huomioidaan johdonmukainen ja tarkka tuotetieto, voitte entistä paremmin varmistaa, että tiedoilla voidaan palvella asiakkaitanne.
Valitse yrityksellesi sopivin tuotetiedonhallinnan järjestelmä. Se voi olla MDM, PDM tai PIM riippuen liiketoiminnastasi, myyntikanavistasi ja muista yrityksessäsi käytössä olevista järjestelmistä. Tuotetiedon hallintaan tarkoitettu järjestelmä auttaa yritystänne keskittymään asiakkaan kokonaisvaltaiseen tuotekokemukseen, sen sijaan, että joutuisitte pohtimaan onko tieto jokaisessa kanavassa päivitetty ja oikein.
Kun taustajärjestelmät ovat kunnossa, voitte keskittyä asiakkaaseen ja asiakkaan tuotekokemuksen kehittämiseen. Asianmukainen ratkaisu mahdollistaa tehokkaan ja jatkuvan tuotetietojen ylläpidon, eikä yritysjohdon tarvitse enää kantaa huolta virheellisestä tai huonolaatuisesta tuotetiedosta asiakaskokemuksen heikentäjänä.
This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish.AcceptRead More
Privacy & Cookies Policy
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.